RANSKAN RETRIITIN TUNNELMIA

Olin viime viikolla Ranskan Faroux’ssa Naisyrittäjäretriitissä asiakkaana, mutta myös tutustumassa paikkaan ja omistajiin samassa paikassa pidettävää syksyn Business Coaching -retriittiäni varten. Ohjelmassa oli yksilön ja yhtiön hyvinvointivalmennusta kolmen asialleen omistautuneen valmentajan voimin.

Paikalla The Happy Hamlet oli retriitissä iso rooli. Me kaikki olimme innoissamme päästessämme näkemään ja kokemaan se ja tutustumaan sen omistajiin Suskaan ja Nicoon. Viehättävä maalaistalojen rypäs, hamlet, on kaukana kaikesta, peltoja halkovan maalaistien päässä keskellä rauhallista maalaismaisemaa.

Antoisat keskustelut

​Meitä oli kaksitoista osallistujaa, ml. valmentajat, yrittäjiä hekin. Ryhdyimme luomaan siteitä toisiimme jo kentällä. Yhdessä osallistuminen, toisiimme tutustuminen ja ajatusten jakaminen olikin arvokkainta näiden kuuden päivän aikana. Se tarkoitti valmennusten lisäksi istahtamista saman pöydän ääreen drinkille, pitkille lounaille ja illallisille, altaan reunalla keskustelua, retkiä viehättävään lähikylään ja viinitilalle. Se tarkoitti myös vuorikiipeilyn harjoittelemista, ohjattua aamujoogaa, yhteisiä aamu-uinteja ja kävelyretkiä. Juttelimme ja nauroimme paljon. Puhuimme yrittäjyydestä, elämästä, myös kipeistä asioista.

Miten summaisin retriitin? On tärkeää ja arvokasta vetäytyä arjesta elämykselliseen ympäristöön pohtimaan asioita muiden kanssa ja rentoutumaan. Kun ryhmäläiset jakavat samoja tavoitteita, keskustelu on rikasta ja antoisaa. Kotiin lähdetään keskustelujen ja uusien näkökulmien ansiosta viisaampana ja uusia tai vahvistuneita ihmissuhteita rikkaampana.

Business Coaching -retriitissäni syyskuussa on tilaa keskustelulle ja itselle. Siinä paneudutaan ryhmän tavoitteisiin ja löydetään keinot niiden saavuttamiseksi, mutta myös nautitaan hyvästä paikallisesta ruoasta, juomasta ja lähiseudun retkistä. Odotan innolla syksyn uusia, näkemyksellisiä keskusteluja ja yhteistä inspiroivaa retkeä kohti tavoitteita. Samoin kuin tulevie tiimien valmennuksia retriitinomaisesti yhdistettynä luontoelämyksiin, esimerkiksi Suomen Lapissa.