positiivinen palaute

POSITIIVISEN PALAUTTEEN VOIMA

Olen saanut tämän kevään aikana johtamisen valmennuksistani palautetta, josta olen valtavan kiitollinen. Toivon hartaasti ennen jokaista valmennusta, että sen sisältö on sellainen, josta on osallistujille konkreettista hyötyä. Siksi on aina huojentavaa saada kuulla ja lukea, että sisällöstä on pidetty (mm. ”Hyvä kokonaisuus”, ”Hyviä koonteja johtamiseen liittyvistä teemoista”, ”Valmennus tuli tarpeeseen”, ”Sain uusia näkökulmia etäjohtamiseen” ja […]

POSITIIVISEN PALAUTTEEN VOIMA Read More »

Läsnäoleva, kuunteleva johtaminen

Millenniaalien odotuksia johtamisesta ja uratoiveista on kartoitettu ja kirjattu kansien väliin (HS 30.5.2020, Millenniaalit muuttavat työelämää). Mielestäni ihan samoja asioita muillakin vuosikymmenillä syntyneet haluavat eivätkä ne ole kovinkaan uusia toiveita. Niitä on jo pitkään peräänkuulutettu osana ihmislähtöistä johtamista. Ja eipä taida enää löytyä suuryrityksenkään johtajaa, joka ei samoja teemoja peräänkuuluttaisi. Nimittäin, että henkilöstöä kuunneltaisiin, opittaisiin

Läsnäoleva, kuunteleva johtaminen Read More »

OSAAVAT NAISET

Saimme kuluneen viikon aikana lukea Keskuskauppakamarin tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan hallitusten jäsenistä naisia on keskimäärin 27% ja suurimmissa pörssiyhtiöissä jo 33%. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana määrä on kolminkertaistunut. Trendi on odotettu ja tarpeellinen. Määrät ovat silti pieniä ja pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia on vain kourallinen. Kun itse tulin nimitetyksi pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012, en edes tajunnut,

OSAAVAT NAISET Read More »